Tässä hieman matkakertomusta. On muuten taas sattunut yhtä sun toista. =D
Maanantaina mulla oli Helsingissä eräs koulutus työhöni liittyen ja mun kello soi jo klo 4.00 maanantai aamuna. En erityisemmin pidä nuin aikaisista herätyksistä ja siksipä mun olo oli niin kuin Karviskissalla aamulla joka läimäyttää mielummin kellon kiinni ja jatkaisi paljon mielummin unia. :D Mulla oli kuitenkin tiedossa niin paljon kaikkea kivaa, että sain itseni hereille suihkulla, kahvilla ja ajatuksilla siitä, mitä kaikkea kivaa mulla on taas luvassa. =D
Mulla lähti juna jo muistaakseni viiden aikoihin aamusta ja olin perillä 11.30 Helsingissä.
Klo 12.30 mulla alkoi koulutus ja ekana kirjoitettiin työsopparit ja sen jälkeen siirryimme itse koulutukseen.
Koulutuksessa oli oikein mukavaa. =)
En ehtinyt kauaa olla paikallani kun jatkoin matkaa Tallinnaan Tiistaina 20.8 aamulaivalla ja Tallinnassa vietin koko päivän mun veljeni ja hänen ystävien kanssa. Tallinnassa tuli vietettyä aikaa vanhassakaupungissa, ostoskeskuksissa sekä veljeni ja hänen ystävien hostellihuoneessa. Me tultiin kaikki Tallinnaan ihan Robbie Williamsin keikkaa varten. =)
Laitankin tähän nyt hieman kuvia siitä Tallinnan päivästä ja ennen kaikkea Robbien upeasta keikasta. =)
Tällaiset juomat ostin itselleni kaupasta Tallinnassa ja join ne ennen keikkaa. =)
Oli hyvää. =P
Ennen keikkaa mun oli pakko saada ostaa itselleni Robbien fanipaita. =)
Olin aivan onnesta soikeana, kun mun yksi unelma jälleen toteutui ja pääsin tuonne keikalle ja sain ostettua tuon paidan itselleni. =) (10 vuoden odotus palkittiin) =)
Mua myös jänskätti ennen kuin Robbien keikka alkoi, mutta enimmäkseen olin aivan superinnoissaan! =)
Kuvia ennen Show:n alkamista. =)
Lavasteet ja muut jutut olivat kyllä hienoja! =)
Tässä mun kuvaamaa videoa siitä kun keikka alkoi! =)
Pahoittelut siitä, että video tärisee ajoittain, voitte kuulla mun kiljuntaa tuosta videosta. =D
Mulla vaan virtas onnenkyyneleet solkenaan kun Robbie liukui vaijeria pitkin lavalle. Menin siis ihan onnesta sekaisin ja tunnelma oli HUIKEA! =))
Lopetin kuvaamisen kesken tämän biisin, kun aloin jammailemaan n. 70 000 muun henkilön kanssa biisin tahdissa. :D
Itse illan isäntä, Robbie Williams <3 =)
Tämän biisin aikana eräs mies otti mut syliinsä tuolla keikalla ja piti musta kiinni koko loppu keikan ajan. =)
Hän näkyy tuossa videolla kanssani. =)
Oli aika hankalaa kuvata meitä, kun en tiennyt, että miten meitä näkyy siinä. =)
Siis olen aina haaveillut, että Robbien keikalla mulla olisi juuri tuollaista.
Siis tuo koko keikka oli niin kuin olisi nähnyt jotain ihanaa unta, joka olikin onneksi totta joka ikinen sekunti! <3 =)
Harmittaa paljon, että me ei juteltu mitään, enkä tiedä hänestä mitään, mutta toivon että joskus vielä jossain tavataan ja silloin minä aivan 100 varmasti aukaisen suuni ja juttelen ja kysyn heti hänen nimeään! =D
Me jammailtiin ennen näitä viimeisiä biisejä tuolla keikalla ja katseltiin keikkaa ja toisia vuoronperään. =)
Tuo kamera- ja ihmismeri mitä näkyy tuolla meidän ympärillä oli jotain käsittämätöntä! Siis aivan upeaa! =)
Ja se upea tunnelma kun kaikki lauloimme noita Robbien biisejä! <3 =)
Illan kruunasi Robbien viimeinen biisi Angels, yleisön kuorolaulu ja ilotulitukset! <3 Aah, miten upea tunnelma! =)
Keikka oli kaiken kaikkiaan mun täydellinen unelmien täyttymys! =)
Siellä oli juuri, niin upeaa ja ehkä jopa vielä enemmänkin, mitä olin ikinä odottanut. =)
Robbie Williams, on upea showmies, biisinkirjoittaja ja laulaja joka pitää edes kerran elämässä nähdä ja kuulla livenä.
Täytyy kyllä nostaa hattua jätkälle joka veti kahden tunnin keikan selkäkivuissa lääkkeiden turvin! Siis kuka muu vetää keikan tossa kunnossa ja hyppää vielä vaijerin varassa lavalle ja antaa kaiken itsestään yleisölle? =D Ei varmaan kovin moni! =)
Menisin kyllä ehdottomasti joskus uudelleen hänen keikalleen. =)
Tuosta keikkaa muuten videoitiin ja tallennettiin, ja se tallenne julkaistaan jossain vaihessa. Ostan sen aivan varmasti itselleni sitten kun se julkaistaan! =) Tuo oli ainoa Robbien keikka tältä kiertueelta josta tehtiin tallenne ja olin yksi niistä onnekkaista jotaka pääsivät juuri tälle upealle keikalle paikan päälle! =)
Keikan jälkeen ihmiset alkoivat valumaan pois tuolta tallinnan laululava alueelta jossa keikka oli.
Siis kuvitelkaapa kun 70 000 ihmistä änkeää yhtäaikaa tuolta kadulle.
Siellä oli katu suljettu ihan vain sitä varten kun kaikki lähti yhtäaikaa tuolta. En ole ikinä nähnyt mitään vastaavaa väentungosta missään ja semmosta katumarssia! =D Aivan kuin jostain elokuvasta!
Suurin osa oli varmaan kävelemässä laivalle joka lähti yöllä kello 1.30 ja osa meni sitten kotiinsa, hostlliin, hotelliin ja kuka minnekkin nukkumaan. =) Tiedän ainakin sen että kaikki majoitukset olivat täyteen buukattuna tuolloin tuolla Tallinnassa! =)
Hukkasin jo heti alkumetreillä mun veljeni ja hänen ystävänsä sekä sen miehen joka piti mua sylissä siellä keikalla. =(
Mun paluulaiva reissu oli elämäni kamalin laivareissu!
Kun olin joutunut paljon valvomaan ja vähäisiä yöunia oli tullut paljon viime aikoina, niin olin tosi heikossa hapessa siellä laivalla. =( Mulle tuli ensiksi pää kiepäksi ja erittäin heikko olo. Ja ei ollut muuten mikään krapula! =D Mä juon niin vähän ja maltillisesti aina, että krapulaa mulla ei ole juuri ikinä! =)
Mahdollisesti olin merisairas tuolla, joka oli mulle uusi kokemus.
Makasin siellä laivan lattialla tuskissani ja mietin, että jotain on syötävä, että olo mahdollisesti paranisi. Kävinkin ostamassa sitten patongin ja vettä. Hoipertelin sinne ravintolaan hakemaan sapuskaa ja kun söin, niin aluksi tuli hieman parempi olo. Yks kaks parin minutin päästä mun olo alkoi taas huononemaan ja tunsin kuinka mun maha möyri ja päässä pyöri ja eikun äkkiä vessaan! Kaikki mitä olin syönyt tuli ulos! =( Onneksi ehdin vessaan ajoissa, enkä oksennellut pitkin laivan käytäviä! =D
Samassa tulikin se inhottava päänsärky takaisin. =( Kävin hakemassa lääkettä itselleni ja painuin takaisin makaamaan laivan lattialle. Ja en ollut kuule ainoa joka siellä lattiallaa pötkötti. Oli siellä muitakin tuupertuneita ihmisiä! =D Rankkaa tuo keikalla käyminen ja matkustaminen! =D
Mun olo ei hellittänyt yhtään ennen kuin pääsin laivasta ulos. =/
Laivasta ulos päästyäni päädyin vamraan kilometrin mittaiseen taksijonoon ja pääsin nukkumaan vasta klo 5.45 aikaan!
Olipahan reissu, mutta tulipa tehtyä! Voin vaan todeta ja keikka oli ton reissun kohokohta ja tuo paluulaivareissu oli Tallinnan reissun pohjanoteetraus ! =D
Keskiviikko päivällä heräilin mun ystäväni luota ja olo ei ollut kovinkaan kummoinen silloinkaan. Söin aamupalaa tai no päivällinen ja aamupala tuli siinä samalla, ja lähdin pariksi tunniksi kuitenkin shoppailemaan. Väsymys kuitenkin nurjensi mut ja otin parin tunnin päikkärit ystäväni luona. Illalla ystäväni lähti kaverinsa luo bilettämään ja mä jäin yksin sinne hänen asunnolleen. Hänellä oli aluperin puhe, että hän vain käy siellä kääntymässä ja tulee sitten takaisin. Sanoin, että tee mitä tykkäät, kunhan mä saan nukkua nyt kunnon yöunet jota tarvitsin kipeästi.
Kun ystäväni saapui hänen asunnolleen takaisin, niin yllätyksekseni hänellä olikin muutama kaveri mukanaan ja he alkoivat bilettää siellä asunnolla! =O Eipä siinä tullut sitten mulla koko yönä nukuttua, kun hän jumputti musiikkia ja yötä myöten hän oli niin sekaisin, että rupesi riehumaan siellä. Vetäisi WC-pytyn kannenkin irti ja heitti kännykkänsä seinälle ja me muut vaan koitimme häntä rauhoittaa ja käskimme hänet nukkumaan ja selvittämään päänsä. Ostin itselleni junaliput yöllä ja Torstai aamulla klo 6.06 lähdin junalla takaisin Ouluun ja ilmotin tälle mun kaverille, että tää on viimein kerta kun tulen hänen luo yöksi, että ensi kerralla kun ilmestyn Helsinkiin menen jonkun muun ysäväni/sukulaisen luo tai Hotelliin yöksi.
Että olipahan semmonen yö, että HUH HUH!
Junassa sain onneksi hieman nukuttua ja oli ihanaa palata omaan kotiin tietäen, että täällä mua ei kukaan häiritse ja mellakoi! =D
Tänään mulla on alkanut työt uudessa työssä ja odottelen niitä uusia työpäiviä innolla lisää! =)
Tässäpä on tullut kesän aikana reissattua yllinkyllin ja nyt reissaamiset saa jäädä hetkeksi vähemmälle, kun alkaa taas koulu ja työt jatkuvat. =)